maanantai 30. marraskuuta 2015

Hylättyjen kirjojen muotoilua

Osa Käsityökimaran kurssilaisista oli tutustunut jo aiemmin vanhojen kirjojen uusiokäyttöön. Ryhmissä haluttiin kuitenkin kokeilla ja oppia lisää. Aiemmin kokeiltuja ja nähtyjä ideoita jaettiin, jokaiselle löytyi jotain uutta. Ryhmissä valmistettiin joulukortiksi ja koristeeksi sopivia nerokkaan yksinkertaisia 3D-tähtiä. Kirjoista muotoiltiin taitellen erilaisia pöytäkoristeita. Uusia taiteltavia joulukuusimalleja löydettiin kirjoista ja netistä, löytyi muunmuassa kiva ruotsalainen kuusiohje. Paksuimmat kirjat kaiverrettiin ja koristeltiin hienoiksi lahjarasioiksi.

Kirjansivuista valmistettuja 3D-tähtiä. 


Kirjamuotoja Kristiinan tekemänä


Hylättyjen kirjojen kannet hyödynnettiin iltalaukuiksi, olihan tulossa pikkujouluaika. Laukun valmistamisessa erityisenä haasteena oli suunnitella etukäteen, ennen vuorin liimauksia, laukun kahva- ja kiinnitysmekanismi.

Anna-Liisan iltalaukku

maanantai 2. marraskuuta 2015

Paperimassadippi

Paperimassa jää rautalangan päälle, mikäli massaan on käytetty pitkää paperikuitua. Veteen liukenevat wc-paperirullat, kopiopaperisilppu ovatkin helposti hankittavissa olevaa kierrätysmateriaalia. Ihaninta on kuitenkin pellavapaperikartonki, josta valmistettu massa tarttuu rautalangan ja katiskaverkon päälle ihanasti kertadippauksella.

Anna-Liisan dippilintu


Dippitähtiä


Dipattujen töiden ilmava kuivattaminen oli haasteellista, mutta hätä keinot keksi.

Dipattuja sydämiä ja palloja katiskaverkosta.